Tervetuloa Kauhavan kennelkerho ry:n sivuille!

Kauhavan kennelkerho ry on toiminut jo vuodesta 1993 lähtien. Toiminta oli paussilla muutaman vuoden vetäjien puutteen vuoksi, mutta vuonna 2005 syksyllä kennelkerho herätettiin jälleen henkiin.

Kerhomme tarjoaa jäsenilleen monenlaisia harrastusmahdollisuuksia, esimerkiksi tottelevaisuuskoulutusta (toko), agilityä, näyttelyharjoituksia ja pentukursseja, sekä uutuuslajiamme rallytokoa. Järjestämme silloin tällöin myös erilaisia tapahtumia, kuten epävirallisia koiranäyttelyitä (match show) ja agilitykisoja.

Epävirallisten ohella olemme pitäneet myös virallisia koiratapahtumia, joista esimerkkeinä ensimmäinen virallinen tokokokeemme 18.7.2009 sekä Lapuan koiraharrastajat ry:n kanssa järjestetty koiranäyttely ryhmille 1 ja 2.

Tiedot harjoituksista ja muutoksista treeniajoissa löydät keskustelupalstaltamme!

Päivitetty 10.9.2011 harjoitukset-sivu.